Koulutus 1.8.2009

Koko konkkaronkka Haukilammella
Mourad Bentaleb ja Matti Forsberg vertailevat vielä muistiinpanojaan
Yhdessä oppimassa

Runsaat 30 maahanmuuttajajärjestöjen edustajaa oli saapunut Fimu Ry:n sekä Suomen Pakolaisavun järjestämään koulutustilaisuuteen Kiljavalle. Koulutustilaisuuden teemana oli järjestötoimijoiden työnjako. Päivän mittaisessa tilaisuudessa käsiteltiin myös muita yhdistystoimintaan liittyviä asioita.
Haukilammen viihtyisässä lomakeskuksessa lauantaina 1.8. järjestetyssä tilaisuudessa maahanmuuttajajärjestöjen edustajat saivat tietoa tehokkaasta kokoustekniikasta sekä hallitustyöskentelystä. Koulutustilaisuudessa käytiin läpi yhdistyksen hallituksen sekä puheenjohtajan toimivaltaan liittyviä asioita ja keskusteltiin yhdistyksen sääntöjen velvoituksista yhdistyslain näkökulmasta.
Päivän aikana käytiin läpi myös yhdistysten sisäisen ja ulkoinen tiedotuksen tehostamisen keinoja. Keskustelua herättivät medianäkyvyyteen liittyvät asiat kuten julkiset kannanotot maahanmuuttajia koskeviin asioihin. Koulutuksessa käsiteltiin lisäksi sisäisen tiedonkulun parantamisen keinoja ja mahdollisuuksia. Muita aiheita olivat jäsenistön aktivointi jäsenten osallistuminen yhdistyksen toimintaan.
Koulutustilaisuuden järjestämiselle oli ilmeinen tarve. Monien yhdistysten toiminta hiipuu, kun aktiiviset toimijat siirtyvät syrjään, eikä heidän tilalleen löydy sellaisia henkilöitä, jotka hallitsevat yhdistyksen toiminnan johtamiseen liittyviä käytäntöjä. Koulutuksen opiskelumateriaali jaetaan tilaisuuteen osallistuneille yhdistyksille ja he voivat käyttää ohjatessaan jäseniään yhdistystoiminnan .
Seuraava Fimu Ry:n sekä Suomen Pakolaisavun koulutustilaisuus järjestetään 12.9. ja silloin aiheena on varainhankinta. Paikalle odotetaan taas runsasta osanottoa.

Tekstin kirjoittanut:Matti Forsberg.

Valokuvaaja: Abhi Singh.

Kuvien oikeudet omistaa: Fimu ry.

Kuinka monta meitä olikaan!
Keskittyminen näkyi
Tärkeitä yksityiskohtia
Herkullinen ruoka tuo lisävirtaa opiskeluihin
Myös Mourad keskittyi seuraamaan Matin opetusta
Antaudun! ;)