Vastuullisen seuratoiminnan merkitys suuri korona-aikana

12.10.2020

Olympiakomitea muistuttaa vastuullisen seuratoiminnan merkityksestä korona-aikana

 

Koronaepidemia on Suomessa siirtymässä useilla alueilla leviämisvaiheeseen. Suomen Olympiakomitea muistuttaa, että urheiluseurat ovat avainasemassa turvaamassa liikunta- ja urheilutoiminnan jatkuvuuden kriisin aikana. Tämä edellyttää kaikilta seuratoimijoilta jatkuvaa vastuullisuutta liikuntapaikkojen käytössä ja niitä koskevien koronaohjeiden noudattamisessa.

 

– Lajiliitot ja seurat ovat tehneet keväästä saakka valtavan määrän hyvää työtä liikunta- ja urheilutoiminnan mahdollistamiseksi kriisin keskellä. Pahentunut epidemia haastaa meitä kaikkia, mutta voimat eivät saa nyt loppua. Jotta seuratoiminta voi jatkua, meidän on noudatettava viranomaispäätöksiä ja -ohjeistuksia, Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen sanoo.

– Tällä hetkellä on suuri riski siihen, että terveysviranomaiset kehottavat sulkemaan liikuntapaikat. Meidän täytyy nyt yhdessä osoittaa suurta huolellisuutta ja noudattaa terveysturvallisuusohjeita kaikilla liikuntapaikoilla. Liikuntamahdollisuuksien rajoittamisella olisi vakavat kansanterveydelliset seuraukset, Salonen muistuttaa.

Olympiakomitea toivoo, että viranomaiset eivät rajoita seuratoimintaa kategorisilla päätöksillä. Erityisesti lasten ja nuorten liikunnan rajoittamiseen ei ole perusteita, kun aikuiset noudattavat ohjeita.

– Lasten ja nuorten liikunnan turvaamiseksi ja sekavien ohjeistuksien välttämiseksi seurojen ei tule tehdä omia rajoitusratkaisuja, vaan luottaa viranomaisohjeisiin, Salonen toteaa.

 

Olympiakomitean ohjeet terveysturvalliseen seurojen harjoitus- ja kilpailutoimintaan:

  • Harjoituksissa sekä lasten ja nuortenpeli- ja kilpailutilanteissa ovat mukana vain urheilijat, valmentajat ja tarvittavat toimihenkilöt.
  • Kasvomaskia tulee käyttää aina kun se on mahdollista. Maskin käytössä tulee huomioida siihen liittyvät ohjeet.
  • Sisätiloissa tapahtuvaan harjoitustoimintaan ei päästetä yleisöä.
  • Toimintaan ei saa osallistua, jos on mitään sairastumiseen viittaavia oireita.
  • Tapahtuma- ja toimipistekohtaisia enimmäishenkilömääriä on ehdottomasti noudatettava.
  • Puku- ja pesuhuonetilat suositellaan suljettavaksi tai käyttöä rajoitettavan.
  • Käsihygieniaan on kiinnitettävä erityistä huomiota.Kädet on pestävä huolellisesti ennen ja jälkeen harjoituksen. Käsidesiä on suositeltavaa olla saatavilla harjoituksen aikana.
     

Olympiakomitean sivuilta löytyy ajankohtaista tietoa koronavirustilanteen vaikutuksesta urheiluun.

Olympiakomitean toimintaohjeet lajien huippu-urheiluun koronavirusepidemian aikana tulee huomioida soveltuvin osin myös lajin muussa harjoitustoiminnassa.

Alueelliset ohjeet ja suositukset löydät Aluehallintovirastojen sivuilta.

Helsingin kaupungin sivuilta löytyy neuvoja ja ohjeita seuratoiminnan turvalliseen järjestämiseen pääkaupunkiseudulla.

(Julkaistu Olympiakomitean sivuilla)