FIMUn järjestöpäivässä ideoitiin vuoden 2021 toimintaa

30.10.2020








Lauantaina 24.10.2020 FIMU järjesti Kulttuurikeskus Sofiassa Helsingin Vuosaaressa jäsenistölle järjestöpäivän, jossa kehitettiin yhdessä liiton ensi vuoden toimintaa.

Päivän tavoitteena oli saada jäsenistöltä sekä palautetta nykyisestä toiminnasta ja kehitellä ideoita uusiksi toimintamuodoiksi, projekteiksi ja jäsenpalveluiksi. Paikalle saapui yhteensä 20 edustajaa 12 eri seurasta.

Päivä alkoi kahvilla sekä osallistujien, että liiton jäsenpalveluiden ja projektien esittelyillä. Sen jälkeen ryhdyttiin ideoimaan pienryhmissä miten rakentaa yhteistyötä jäsenyhdistysten välille ja kirjaamaan minkälaisia toivomuksia jäsenistöllä oli lasten, nuorten, vanhusten, naisten, perheiden toiminnaksi.

Lounaan jälkeen työskentelyn tulokset vedettiin yhteen ja osallistujat merkitsivät kukin kolme tärkeintä ehdotusta. Eniten merkintöjä saivat ehdotukset, joilla tiivistettiin yhteistyötä sekä FIMUn jäsenseurojen välillä että liiton ja sen jäsenten välillä. Toinen tärkeänä pidetty toiminnan ala oli lapsille ja nuorille suunnatun toiminnan vahvistaminen ja monipuolistaminen.  

Työskentelyn antia hyödynnetään FIMUn ensi vuoden toimintasuunnitelman laatimisessa. FIMU kiittää jäsenistöään aktiivisesta osallistumisesta päivään.