Erja-Liisa Lappalainen on aloittanut Fimu Ry:n toiminnanjohtajana

18.5.2021


Fimu Ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Erja-Liisa Lappalainen. Lappalainen on koulutukseltaan KTM ja VTM. Liikunnan ja urheilun parissa työskentelystä Lappalaiselta löytyy monipuolista kokemusta sekä Suomesta, että maailmalta.


Kansainvälistä liiketaloutta, sekä Itä-Aasian tutkimusta opiskellut Lappalainen on hankkinut käytännön kokemusta kansainvälisestä kaupasta ja työelämästä ulkomailta. Lappalainen on työskennellyt Suomen lisäksi Tanskassa, Kiinassa ja Australiassa.   Järjestömaailmaan Lappalainen on tutustunut eri luottamustehtävien kautta hallituksen jäseninä. ”Olen aina tykännyt vaikuttaa ja ajaa yhteisöjen etua. Järjestöjen hallituksessa toimiminen on ollut minulle mielekäs keino vaikuttaa” Lappalainen toteaa.
 

Lappalainen on työskennellyt ja ollut vapaaehtoisena lukuisissa eri kansainvälisissä urheilutapahtumissa. ”Urheilun ja liikunnan parissa työskentely on aina kiinnostunut minua” yleisurheilutaustan omaava Lappalainen toteaa. ”Kokemusta olen kartuttanut seuratason talkootyöstä ja nuorten valmentamisesta aina kansainvälisissä tapahtumissa työskentelyyn.” Sysäyksenä kansainvälisiin tapahtumiin toimi Yleisurheilun MM-kilpailut Helsingissä 2005, missä Lappalainen oli yksi mitalien kantajista palkintojenjaossa. Viimeisenä kolmena vuonna Lappalainen on työskennellyt Australian Open Tennis tapahtumassa Melbournessa.
 

Vastikään Suomeen paluumuuttanut Lappalainen on innoissaan, että Fimu Ry:n toiminnassa edistetään monikulttuurista toimintaa liikunnan parissa. ”Olen itse asunut useassa maassa ja seuratoiminta on aina ollut yksi parhaimmista keinoista tutustua ihmisiin sekä paikalliseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Liikunnan riemu yhdistää ja auttaa sopeutumaan uuteen ympäristöön”, Lappalainen pohtii omia kokemuksiaan.

”Fimu Ry:llä on jo 20 vuoden historia. Olen iloinen, että pääsen mukaan Fimu Ry:n toimintaan, sekä omalta osaltani kehittämään järjestöä edelleen”.
 

Erja-Liisa Lappalaisen tavoittaa sähköpostitse erja-liisa.lappalainen@fimu.fi ja puhelimitse numerosta +358 50 5530922.