Mohamed Abdi on aloittanut Fimu ry:n toiminnanjohtajana

30.7.2022

Mohamed Abdi
Mohamed Abdi

Fimu ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Mohamed Abdi. Abdi on koulutukseltaan kasvatus- ja ohjausalan ammattilainen ja opiskelee sosionomiksi. Liikunnan ja urheilun parissa työskentelystä kokemusta omaava Abdi on tehnyt tuloksellista työtä Suomessa sekä muualla maailmalla.

Fimu ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Mohamed Abdi.

1.6.2022

Abdi on koulutukseltaan kasvatus- ja ohjausalan ammattilainen ja opiskelee sosionomiksi. Liikunnan ja urheilun parissa työskentelystä kokemusta omaava Abdi on tehnyt tuloksellista työtä Suomessa sekä muualla maailmalla.

Abdi on työskennellyt Suomen lisäksi Somaliassa. Järjestömaailmaan Abdi on tutustunut eri luottamustehtävien kautta hallituksen jäseninä. ”Olen aina tykännyt vaikuttaa ja ajaa yhteisöjen etua. Järjestöjen hallituksessa toimiminen on ollut minulle mielekäs keino vaikuttaa yhteiskunnassa.” Abdi toteaa.

“Fimu ry:n edelliset toiminnanjohtajat ovat tehneet valtavan hienoa työtä sen puolesta, että monikulttuurinen liikunta laajenisi valtakunnallisesti kattavaksi ja tulisi näkyväksi osaksi varhaiskasvatuksen ja koulujen päivittäistä arkea.” 

Abdi on työskennellyt ja ollut vapaaehtoisena lukuisissa eri kansainvälisissä urheilutapahtumissa. ”Urheilun ja liikunnan parissa työskentely on aina kiinnostunut minua.” Viimeisen viiden vuoden aikana Abdi on työskennellyt menestyksekkäästi Puhos Loves People Festivaali tapahtumassa ja nyt on osana järjestämässä HELBO Cup aikataulutettu 28.6.2022-08.07.2022.

Suomeen muutettuaan kahdeksanvuotiaana perhesiteiden kautta, Abdi on innoissaan, että Fimu ry:n toiminnassa edistetään monikulttuurista toimintaa liikunnan parissa. ”Olen itse kasvanut suomessa ja järjestötoiminta on aina ollut yksi parhaimmista keinoista tutustua ihmisiin sekä paikalliseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Liikunnan riemu yhdistää ja auttaa sopeutumaan uuteen ympäristöön ja samalla osana suomalaisen yhteiskunnan merkittävänä maailmankansalaisena”, Abdi pohtii omia kokemuksiaan.

Fimu ry omaa kahdenvuosikymmenisen historian järjestönä suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämän takia olen otettu ja ylpeä Fimun hallituksen päätöksestä valita minut heidän ensimmäiseksi maahanmuuttajataustaiseksi toiminnanjohtajaksensa.

"Olen kiitollinen saamastani mahdollisuudesta jatkaa työtäni liikunnan parissa. Fimun toimintakentällä tapahtuu tällä hetkellä suuria muutoksia, joiden suuntaan aion nyt uudessa tehtävässäni ryhtyä vaikuttamaan. Sote-uudistus ja liikunnan avustusjärjestelmän muutokset varmistavat, että työtä varmasti riittää, Abdi päätää.

Olethan rohkeasti yhteydessä Abdin, mikäli koet että meillä voisi olla yhteisiä intressejä monikulttuurillisesta- ja liikuntatoiminnan sekä kestävyyskasvatuksen saralla.

Mohamed Abdi tavoittaa sähköpostitse mohamed.abdi@fimu.fi ja puhelimitse numerosta +358 50 5530922