FIMUn Pinnalla- ja Mamanet-hankkeille jatkorahoitus

14.4.2023





Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämillä avustuksilla jatketaan FIMUn toimintaa, jolla lisätään väestön liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta vähän liikkuvien naisten keskuudessa. Molemmissa hankkeissa on tavoitteena toiminnan laajentaminen uusiin maakuntiin.

Moninaisuuden huomioimiseen vesiliikunnassa tähtäävä Pinnalla-hanke sai OKM:n erityisavustuksen, joita myönnetään ensisijaisesti valtakunnallisille liikunnan ja urheilun kehittämishankkeille.

Liikunnallisen elämäntavan kehittämishankkeisiin myönnettiin tänä vuonna lähes miljoonaa euroa. Avustusta sai 15 hanketta - yksi niistä FIMUn Mamanet-hanke, jolla levitetään yhteisöllistä, helppoa ja hyväntuulista Mamanet-joukkuepalloilua nuorille, työikäisille ja ikääntyville naisille.

OKM:n tiedotteessa todetaan yhdenvertaisuuden olevan yksi keskeinen liikuntapolitiikan painopiste maassamme. Ministeri Honkosen mukaan ”nyt avustettavista hankkeista lähes puolet kohdistuu tähän teemaan – liikunnallisemman elämäntavan edistysaskeleita tavoitellaan niin soveltavassa liikunnassa, maahanmuuttajien keskuudessa kuin kuntatasolla lähiöliikunnassa.”