Puhos Loves People 2019 -festivaalille liikuntaohjelmaa

24.7.2019














FIMU ry on mukana järjestämässä monikulttuurista koko perheen kulttuurifestivaalia lauantaina 17.8.2019 Helsingissä, Puhos-ostoskeskuksen alueella Itäkeskuksessa.

Viime vuonna festivaali keräsi n. 3000 kävijää, joista puolet oli lapsia ja nuoria.

Tänä vuonna ohjelmatarjonnassa on ensi kertaa mukana myös liikuntaa.

FIMU ja sen jäsenjärjestöt tuottavat festivaalille ohjattuja liikuntasisältöjä ja lajiesittelyjä noin 30-45 minuutin mittaisina ohjelmajaksoina, n. klo 14-19.

 

Poimintoja liikuntasisällöistä:

  • Ohjattu tanssibattle lasten ja nuorten  discon yhteydessä. Noin 45 min.  Huom! ei rajatulla alueella, vaan Puhoksen sisäpihalla. FIMU ry/ Erasmus+ Sport PLAY-hanke.
  • "Tansanian auringon alla" liikuntaharjoituksessa eletään tarinan, musiikin ja tanssin kautta tansanialaisnaisen päivä.Tapahtuma on suunnattui kaiken ikäisille. 45-60 min. sisäpihalla. FIMU ja LiiKe / Kestävästi liikkeelle!-hanke yhteistyössä Konsom-nuoret ry (FIMUn jäsen)
  • Free style temppu/kikkakoulu futiksella, 30-45 min. Liikunnalle rajatulla alueella. FIMU / Punainen kortti rasismille - syrjinnän vastaista viestiä urheilun avulla.
  • Mamanet on uusi, hauska ja helppo lentopalloon perustuva pallopeli, joka on suunnattu erityisesti naisille. Tule katsomaan lajiesittelyä ja pelaamaan ohjattua pallottelua.Liikunnalle rajatulla alueella, 30-45 min. FIMU / Mamanet-projekti yhteistyössä Sumana ry (FIMUn jäsen)
  • Capoeira - brasilialainen tanssin ja akrobatian piirteitä sisältävä taistelulaji. Capoeira sopii kaikille ikään, kuntoon ja erityistarpeisiin katsomatta. Lajiesittely ja ohjattu liikunta 30-45 min. Pium Capoeira ry / Cordão de Ouro (FIMUn jäsen)
  • Haedong Kumdo - eli korealainen miekkailu  turvallinen ja mielenkiintoinen tapa harrastaa liikuntaa ja oppia näyttävää aasialaisten miekkojen käyttöä. Lajiesittely ja ohjattu liikunta 30-45 min. Vallgård Martial Arts ry (FIMUn jäsen)

  • Hanmoodo - monipuolista korealaista kamppailu-urheilua. Lajiesittely ja ohjattu liikunta 30-45 min. Vallgård Martial Arts ry (FIMUn jäsen)

  • HNMKY tuo alueelle minijalkapallokentän, jolla voi pelata ohjattujen liikuntatuokioiden tauoilla ja jälkeen. (FIMUn jäsen)

FIMU esittelee toimintaansa myös esittelypisteellä liikunta-alueen vieressä, jonne jäsenyhdistykset voivat toimittaa materiaalejaan jaettavaksi kävijöille. 

Festivaali on yksipäiväinen ja päättyy illalla klo 22.

Puhos Loves People on maksuton ja kaikille avoin tapahtuma, joka tuo yhteen Ostoskeskus Puhoksen sekä eri itä-helsinkiläisryhmien yhdessä suunnittelemaa musiikki- ja kulttuuriohjelmaa että ruokaa.Tapahtuma on päihteetön.

Tapahtuman verkkosivut: www.puhoslovespeople.fi/ 

Facebook: https://bit.ly/2SlDVgc 

#PuhosLovesPeople

 

Vuoden 2019 ohjelmaan voi jo tutustua festivaalin sivuilla: https://www.puhoslovespeople.fi/