Pinnalla-hankkeen kuulumisia 2021

20.10.2021







Hankkeen ensimmäisenä vuonna on kartoitettu valtakunnallisesti naisille eriytettyä vesiliikuntatarjontaa ja niistä saatuja kokemuksia, sekä burkinin käyttömahdollisuutta uimahalleissa. Kesän uinninvalvojakurssin osallistujien avulla on järjestetty kauan kaivattua uimaopetusta ja uintivuoroja Espooseen. Hankkeen aloitteesta Lieksan kaupunki on aloittanut naisten vuorokokeilun, johon hanke järjestää uimaopetusta.

Kevään aikana Suomen uimaopettaja- ja hengenpelastusliiton avustuksella uimahalleilta valtakunnallisesti  kerätyt tiedot naisten vesiliikuntavuorosta ja burkinin käyttömahdollisuudesta julkaistaan hankkeen 1 vuoden päättävässä webinaarissa. Kyselyn tietoja on täydennetty syksyn kuluessa keräämällä kokemuksia ja hyviä käytänteitä naisten vuoroja tarjonneilta paikkakunnilta.
 

SAVE the Date! PINNALLA-webinaari ke 8.12. klo 9-12.30

Webinaarissa esitellään valtakunnallisen naisten vesiliikuntakartoituksen tuloksia ja naisten vuorojen järjestäjät jakavat kokemuksiaan ja hyviä käytänteitä. Myös vuorojen käyttäjät pääsevät ääneen.

 

Kesällä järjestetystä naisten uinninvalvojakurssiin osallistui 8 ja kurssilta valmistui 2 uinninvalvojaa, jotka auttavat hankkeen järjestämillä uintivuoroilla pääkaupumkiseudulla. Kolmen osallistujan toivotaan vielä läpäisevän uinninvalvojan testiuinnin myöhemmin tällä kaudella.

Espoossa on aloitettu Kilon hallissa 2 uimaopetusryhmää ja 2 vapaata uintivuoroa Dilek Bergenin ja Mirna Nadran ohjaamina ja valvomina. Syksyn ensimmäisellä jaksolla ui ja opetteli uimaan 40 naista. Juuri alkavan toisen jakson 4 ryhmää ovat myös täynnä.

Lieksassa kaupunki pilotoi Lieksan somaliperheyhdistyksen aloitteesta naisten vuoroa syksyllä, jonne hanke järjestää 2 uimaopetusryhmää - sekä tytöille että naisille. Viimeksi uimareita oli jo 33, joista 11 maahanmuuttajia. 

Maahanmuuttajayhdistyksiä on tuettu järjestämään uusia vuoroja myös Helsinkiin ja toisaalle Espoossa. Neuvoa pidetään mm. Lahdessa ja Kuopiossa naisten vuorojen aloittamiseksi.

Pysytään pinnalla ja kuulolla!

     

    Mikä Pinnalla-hanke?

     

     

     

     

     

    •